Huippuvuosi 2008 lopetellaan hieman haikeissa merkeissä, jopa talousmielessä hieman alavireisissä merkeissä. Silti ehdotan suhtautumaan tulevaisuuteen positiivisesti. Jos ei välillä koeta tasaista vaihetta, ei ole edellytyksiä huimaan nousuun.

 

Valitsimme vuoden viimeisessä kokouksessa uuden hallituksen ja kävimme läpi vuoden toimintaa, samoin myös toimintasuunnitelmaa vuodelle 2009. Liittokokousvaltuutetut ovat myöskin ensi vuonna "uusia" kasvoja.

Ikävä kyllä ystävämme Kirsi on päättänyt vetäytyä sihteerin tehtävistä. Kirsi on hoitanut tehtävänsä ahkerasti ja pyyteettömästi. Kiitos Sinulle Kirsi!
Myös allekirjoittanut luopuu uusien voimien tieltä tiedottajan tehtävistä. Toivotan jatkajalleni mukavia hetkiä kertoessaan kaikille jäsenillemme värikkäistä persoonistamme.

    

Kokous oli hieman normaalia pidempi, koska oli kyse vuoden varsinaisesta kokouksesta, mutta lopulta annoimme estradin Swegon Oy:n ja Tryggve Leanderin käyttöön.

      

Tryggve antoi eloisaan tapaansa monipuolisen tietopaketin Swegon Oy:n päätelaitteista ja palkkivalikoimasta. Lopuksi Swegon Oy tarjosi innostuneelle kuulijakunnalle maittavan illallisen mainiossa kokoontumispaikassamme, Casa Toscanassa. Kiitokset Tryggve!

6.12.2008 T.Kanerva

 

Vaikka maailmaa ravistelee pankkikriisit ja ehkäpä paljon mainostettu lamakin on alkamassa, ei sitä tunnistanut syksyisessä kokouksessamme, jossa oli lämmin ja hauska tunnelma, kuten aina kokoontuessamme.

 

Puheenjohtaja avasi kokouksen, jossa kävimme läpi normiasiat sekä Prahan matkan kuulumisia, matka on paketissa ja 22 matkalle lähtijää jo ilmeisen innokkaasti odottelee lähtöpäivää, joka lähestyykin huimaa vauhtia!

Tällä kertaa emme saaneet uusia jäseniä iloiseen joukkoomme, joten muistetaanpa kukin tahoillamme mainostaa kuis mukavaa on kuulua  KeLVI:iin J. Sihteeriltä kyllä jäsenhakemuksia löytyy.

             

Pikkujoulujen tiimoilta sen verran, että illalliskortin hinta on 25€/hlö Perinteiset arpajaiset järjestetään ja arpajaispalkinnot ottaa ilolla vastaan Järvenpään YIT:llä  Marita !

Seuraava kokous on sääntömääräinen, joten olisi hienoa jos meitä olisi sankka joukko valitsemassa uutta puheenjohtajaa, nykyisen Eerik ”Emppu” Niemisen kaksi kautta, (joka on KeLVI:n sääntö) alkaa olla niin sanotusti pulkassa, ja Emppu hei, hyvässä sellaisessa!

Ja voi, meidän upea sihteerimme Kirsi, josta emme tietenkään luopuisi, ei sitten millään, haluaisi välillä huilahtaa ja antaa sihteerinsalkun seuraavalle. Kirsin päätöstä meidän on kunnioitettava, joten sihteerinkin salkku etsii kotia ! Muuten, ihan kiva homma, sihteerinä saa olla ehkäpä eniten KeLVI:läisten kanssa tekemisissä…nimimerkillä kokemusta on!

Kokouksessa ei tämän isompia tällä kertaa tapahtunutkaan. Tästä jatkoi illan isäntä, jonka jälkeen nautimme jälleen hyvän illallisen ja jatkoimme keskusteluja niin syvällisissä kuin rennoissakin tunnelmissa. 

    

 

Puheenjohtaja vaihtoi hienosti itsensä Isännän rooliin ja saimme kuulla maailmanlaajuisesta Honeywell Oy:stä tänään. Isäntä kertoi yrityksestä aloittaen maailmanlaajuisesti ja siirtyen hienosti pala palalta hänen omaan alueeseensa joka on LVI-alaan liittyvien säätö- ja sulku. ym. venttiileiden myyntiä. Eritoten takaisinvirtauksen estimet oli Empun sydäntä lähellä, josta hän puhui pitkään, jopa palauttaen mieliin Nokian tapahtumat. Esitys oli kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja avartava.

Empun esiintymisestä täytyy sanoa, että rauhallinen ja asiantunteva, jota on mukava kuunnella. Kiitos Honeywell Oy ja isäntämme Eerik Nieminen!

 Toimittajina olivat tällä kertaa Marita ja Eero

      

Tutustuimme KWH-Pipen tuotantoon ja Ville Mäkelä kertoi yrityksen toiminnasta.

Kokouksemme oli todella lyhyt, mutta sitäkin tehokkaampi. Tässä vielä kuvia vierailulta.

 

     

Huhtikuisen tiistai-iltana kokoonnuimme jälleen Kelvin kuukausikokoukseen Rivoliin. Kevättä oli rinnassa ja osalla aktiiveistakin oli muita kiireitä ja reipas sihteerikkömme oli flunssan kourissa kotona. Puheenjohtajan poissa ollessa Vesa johti puhetta ja Anne toimi sihteerin tuuraajana.

Iloksemme olimme saaneet viisi uutta jäsentä yhdistykseemme, valitettavasti kukaan heistä ei ollut paikalla, mutta ehkä jo Petanque turnauksessa pääsemme tutustumaan uusiin naamoihin.

Jo perinteeksi muodostuneet Petanque turnaus ja UIT ilostuttavat kelviläisten elämää tänäkin vuonna, ensimmäisenä mainittuun saamme vielä ihan uutta puhtia sen ollessa tänä vuonna ensimmäistä kertaa neljän LVI-yhdistyksen turnaus. Helvi, Valvi ja Elvi ovat lupautuneet kisaamaan kuulilla kanssamme Pasilan veturihalleilla.

Prahan matkaa ja muuta hauskaa on odotettavissa sitten loppuvuodesta, joten kannattaa tulla viettämään laatuaikaa kanssamme.

Kun kokous oli saatu pakettiin, päästettiin illan isäntä estradille. Tämänkertainen isäntämme tuli Lahdesta Geopro Systems Oy:sta, Oilon Oy:n tytäryhtiöstä. Tapani Ylijärvi, joka sattui olemaan allekirjoittaneen ex-kollega, kertoi meille Geopro:n lämpöpumpuista. Lämpöpumppuala kasvaa jatkuvasti ja uusia pumppuja tulee muuttuville markkinoille, joten oli mukava saada ajantasaista tietoa lämpöpumppumaailmasta.

Esityksen jälkeen siirryimme tuttuun tapaan illalliselle. Rivolin kokit eivät pettäneet meitä tälläkään kertaa, vaan meille tarjoiltiin herkullinen kuha-ateria, jonka kruunasi suussa sulava suklaa jälkiruoka.

Kertomuksen teki tällä kerralla Iivari

Iivari Ikonen 

 

Pidimme sääntömääräisen kevätkokouksen, jonka puheenjohtajana toimi Markku Päivinen. Kokoukseen osallistui keskimääräinen % aktiivisia jäseniä. Kokous kulki vanhoja latuja pitkin. Kaikille hallituksen jäsenille myönnettiin vastuuvapaus viime vuoden toiminnasta.

Uusien jäsenien tuleminen KELVI:n kirjoihin tökkii SULVI:n päässä, toivoisin Empulta tomerampaa otetta SULVI:n suuntaan, jotta uudet jäsenet kirjautuisivat yhdistykseemme nopeammin.

Petanque kisat järjestetään 15.5.2008 Pasilassa, Helsingissä. Kisoihin osallistuvat pääkaupunkiseudun LVI-yhdistyksien jäsenet, jotka ovat kisasta kiinnostuneita eli joukolla mukaan. Tarjoilu tulee varmaan olemaan kuten Ranskassa on tapana, pelihän on sieltä lähtöisin, eli pernoota tarpeeksi.

UIT, ilmoittautuneita on jo tähän mennessä 44 henkeä. Retki Linnanmäelle, Peacock-teatteriin on saavuttanut jälleen suuren suosion. Iltaa voisi tietenkin jatkaa yhtenäi-semminkin, kaikilla vain tuntuu olevan teatterin jälkeen kiire kotiin ja valmistautumaan seuraavaan työpäivään.

Prahan matka 27.-30.11.2008 tuntuu junnaavan paikallaan, ei ole mitään konkreettisia tietoja hotellimajoituksesta ja hinnoista. Asiat etenevät varmaan jatkossa parempaan suuntaan, kun tiedot rahallisista kuvioista ja majoituksesta selviävät. Matkalle toivotaan runsasta osallistujamäärää.

Kokouksessa kiersi kirja 30-vuotisjuhlista, kävimme keskustelua kuvien saattamisesta cd-levylle. Kirja ja levy tulevat myyntiin kunhan tuotosten hinnat selviävät.

Illan isäntänä toimi Antti Kontkanen melkein satavuotiaasta firmasta, Fläkt Woods Oy:stä. En ole ilmastointi-ihmisiä, mutta esitys oli mielenkiintoinen ja tiedonmurusia jäi ajatuksiin. Esityksen jälkeen söimme erittäin hyvän kolmen ruokalajin aterian juomineen.

 

Jutun rustasi tällä kerralla Kari, joka toimii mukana hallituksessa.   

 

Uusi vuasi ja uuret kujeet, kato. Heti alkuunsa täytyy kertoo, että miks tää teksti näyttää vähä ourolta. Se ei välttämättä johru kohmelosta vaikkei sitäkää silti tartte poislukee. Tulevana vuanna kato tehrään yhteisiä matkasuunnitelmia Satakunnan LVI-yhristyksen kans ja pitäähän meirän osata keskustella niitten kans, joten kirjotetaan vaikka alkuun tää kokousjuttu vähä niinku satakuntalaisittain yhristettynä uusmaalaisuuteen elikkäs murteitten sekamelskalla. Allekirjottanu itte erustaa just tämmöstä rotua.

Tammikuun kuukausikokous pirettiin Hotelli Rivolis, Järvenpääs. Niiku aina enneki. Siälä niiton piretty vaikka kuinka kaua. Vuasi alko Kelevin kannalta erittäin positiivisis merkeis: kokoukseen tuli niimpaljo porukkaa, ettei meinannu tualit piisata. Niitä – tualia siis – pitäis sitte varmaan olla viälä vähä enemmän että jokanen istuun pääsee. On se niin hianoo, ku on paljo porukkaa.

No ekaks nimettii viime vuaren aktiivisin Kelviläine. Se onki muute suasittu nimitys ku nykki siihen oli ehrolla kaks komeeta miästä: Viljo Korhonen ja Markku Päivinen. No tiätty, ku kerran on kaks ehrokasta niin voittaja pitää sitte arpoo. Onnettarena toimi toi Marita, se on enneki näitä hommia hoitanu ja erittäin ammattitaitosesti nosti kahresta lapusta toisen ja niin vuaren 2007 aktiivisimman arvonimen sai Markku Päivinen. Markku ei ny itte ollukkaa paikalla, mikä on kylä aika harvinaista. Palkinnoks sille on hankittu koko litra tota nollaykskolmosta! Saas nährä, kerkiääkö se sen saamaan, matkallaki voi olla janosia…

No juu, jatkettii kokousta. Taas on yks jäsen lisää tullu kelevin porukkaa. Semmonen ku Juha Lyyra tualta Gebwelliltä. Juha kerto, että Gebwell  myy lämmönvaihtimia ja maalämpöön liittyviä laitteita. Tervetuloo Juha, porukkaammukaa!


Pekka Laitila (vas) ja Juha Lyyra

Sitte niitä uusia kujeita. Aateltiin pitää ne jo perinteeks muarostuneet petankki-kisat niin, että pyyretään naapuriyhristyksiä mukaan. Saaraan kato viäläki isompi porukka kasaan kuulia heitteleen ja kisasta tulee aina vaa jännempi. Ja tiätty kiartopokaali sitte kiärtään yhristyksiin.

Toinen hiano juttu jota suunniteltiin – jota jo jutun alus vähä mainostinki – olis messureissu tonne Prahaan ton SataLVI:n kans. Siällon semmoset Aqua-Therm –messut eli suameks se on jotai alaan liittyvää kuulemma. Ne messut ommarraskuus mutta kyllähän tommonen pitää aikasi järkätä, että saa paikat, lennot ja hotellit sun muut. Ja tiätty kohtuuhintaan. Ens kokoukses vissiin kiärtää lista mihin sitte pitää nimi laittaa, jos haluaa mukaa.

Seuraava kokous meillä ommatkakokous. Mennään tonne TAC Finlandille, Vantaalle ihmetteleen, että mitäs ne sitte touhuaa.

Nii ja Lindbergin Hannu on tehny kolkytvuatis juhlista semmosen hianon kirjan. Maritan piti se tuara kokoukseen, mutta kuulemma unohtu töihi. Semmosta se väliin o. Ei me sitte viälä päästy näkeen, että kuinka hiano se oikeen onkaa, mutta eipä se ny maailmasta pihalle mene. Kai me seuraavalla kerralla se nährää, jos Marita muistaa tuara sen.

Sitte alkoki varsinainen asia, ja sen vuaks vaihretaan teksti suameks.

Kokousisäntänä tällä kertaa toimi Saint-Gobain Pipe Systems Oy ja myyntipäällikkö Pekka Kivistö. Hän puhui meille kaikille alalla toimiville hyvin tärkeistä asioista, kuten esim. ääni- ja palotekniikasta. Esille tuli monia asioita, jotka pitää osata huomioida yhtä lailla niin suunnittelussa kuin urakoinnissakin. Saint Gobain Pipe System tarjoaa erittäin hyviä ratkaisuja esim. viemäreiden totetutukseen ja kannakointiin määräysten mukaisesti. Erittäin havainnollinen oli Pekalla mukana ollut ”pimpparauta”, jonka avulla hän havainnollisti äänen kulkua ilmassa ja rakenteessa. Ei varmasti jäänyt kenellekään epäselväksi, miten se ääni oikein kantautuu.

Eli jälleen tuli toteen näytetyksi se, että koskaan ei kannata olettaa, asioista pitää oikeasti tietää. Kaikki ei ole enää niin kuin ennen, kun tietämys asioista lisääntyy, myös määräykset ja ohjeet muuttuvat.

Kannattaa käydä tutustumassa Saint Gobainin tarjontaan vaikka kotisivuilla www.sgps.fi.

Jälleen saimme aimo annoksen hyödyllistä informaatiota. Kiitos siitä kokousisännälle.

No, lopuks sitte tiätty syätiin – ja hyvin! Niinku seki aina tapoihin on kuulunu. Ruaka oli taas niin hyvää, että kiäli meinas mennä mukana.

Jutun kirjotti rahapussin vartija Anne   


                                                                      

Takaisin ylös