Syksyn viimeinen kokous ja jälleen kokoonnuimme tutuissa nurkissa, eli Järvenpään rantauiston maisemissa, ravintola Huilissa. Osanotto oli hieman normaalia vaisumpi, niinkuin aina kun valitaan uusia hallitusjäseniä.

Ilta oli muutenkin ikimuistettava; Sekä hallituksen kokous, että varsinainen kokous vedettiin ilman turhanpäiväisiä audioteknisiä tykitysvälineitä. Illan tietopaketin annista vastasi tällä kerralla Vexve Oy Sastamalasta ja Mikko Jyrinki. Myös Mikko suoriutui mainiosti ilman turhia sähkösyöppötykkejä.


Mikko Jyrinki

Vexven tuotesortimenttiin kuuluu hitsattavat venttiilit, Vexve Controls tuotteet (Pientalojen pannuhuoneen kiinteän polttoaineen varusteet, kuten esim. säätöventtiilit) sekä Vesivertotuotteet (älykkäät vesimittarilaitteistot).

Tiesitkö, että tuollaisia hienoja mittareita on asennettu jo 70 000 asuntoon Suomessa. Mielestäni ei mikään huono suoritus ja Mikko lupasi, että tänä vuonna laitetaan 10 000 kpl lisää. Mikäs ihme se onkaan, voittihan Vesiverto Tuottava Idea –palkinnon vuonna 1984.

Mikon työnantaja aloitti toimintansa vuonna 1960, aikuinen on siis jo iältään Vexve Oy. Työntekijöitä Vexvellä on 140 ja muutama heistä myös Lohjan, Kuopion ja Tarton myyntikonttoreissa.

Vexven tuotteista suurin osa menee vientiin (80 %), Eurooppaan, Kiinaan ja Venäjälle. Vain Vesiverto on pääosin suomalaisiin koteihin oivallinen tuote.

Mikon esitys oli mielenkiintoinen ja hän kutsui meidät ensi keväänä kilpailemaan petanque mestaruudesta Sastamalaan. Illan lopuksi nautimme jälleen herkullisen illallisen, kyllä meidän kelpaa. Nyt jäämmekin talvitauolle ja tapaamme jälleen tammikuussa. Rauhallista joulun ja vuodenvaihteen aikaa kaikille Kelviläisille.

T.Kanerva

 

Oli taas aika kokoontua KeLVI:n kuukausikokouksen merkeissä. Kokouspaikkamme oli poikkeuksellisesti tällä kertaa ravintola Provencale Keravalla.

Puheenjohtaja toivotti KeLVIläiset sekä Halton Oy:n edustajan Sakari Häggin tervetulleiksi. Toinen illan luennoitsijoista Jukka Rinne saapui hieman myöhemmin. Käytiin läpi yleisiä kokousasioita.
 

Jukka Rinne & Sakari Hägg

Antti Vekara ilmastointi Vekara Oy:stä hyväksyttiin uudeksi jäseneksi. Aikaisemmin liittynyt, mutta ensimmäistä kertaa kokouksessa ollut Keravan Ahlsellilla työskentelevä Pasi Kuvaja esittäytyi. Uimosen Make meinasi esittää perinteisen kysymyksen, mutta kertoikin suoraan vastauksen; tuntee ilmeisesti Pasin tavat.


Laajakulmakuva kokoustajista.

Vahvistettu jäsenmäärä on tällä hetkellä 172. Kokouksessa oli paikalla 20 jäsentä. Keskusteltiin tulevasta pikkujouluristeilystä ja käytiin läpi ohjelmaa ja aikatauluja. On tärkeä muistaa, että joulukuussa ei pidetä kokousta oheisen tapahtuman vuoksi. Käytiin läpi toimikuntien toimintaa. Pääkaupunkiseudun LVI-yhdistykset järjestävät yhteistyössä koulutuksen energiatehokkuudesta.

Kuukausikokouksen palkinto meni tällä kertaa Aulis Kekäläiselle. Viinin valinnassa oli käytetty tällä kertaa oikein ammattilaista, ehkä kuulemme Aulikselta oliko oiva valinta.

Söimme maittavan illallisen, jonka jälkeen Haltonin edustajat Sakari Hägg ja Jukka Rinne kertoivat tuotteistaan. Sakari Hägg esitteli Halton Oy:n toimintaa ja toimipaikat maailmanlaajuisesti. Uusina tuotteina esiteltiin laboratorioilmanvaihtoon littyvät Laboset ja Envirolab järjestelmät. Katsottin molemmista esittelyvideo.

Käytiin läpi myös muita tuoteryhmiä:

-          Halton/Puzair pölynhallinta järjestelmä

-          Palopellit

-          Halton Safe

-          Tulo- ja poistoilmalaitteita, HEPA suodattimella varustetut matalat mallit

-          BOS tuloilmaventtiilit ja EAD ulospuhallushajoittajat

-          VHC aktiivihajottaja

 Jukka Rinne kertoi omassa puheenvuorossaan Haltonin ammattikeittiöratkaisuista sekä Halton Marine tuotteista, joita käytetään mm. laivateollisuudessa. Käytiin myös läpi Haltonin perinteisiä jäähdytyspalkkeja.

   
Oli ihan pakko laittaa kuvat ruuista, sen verta hyvää.

Kiitos kattavasta esitelmästä ja maittavasta iltapalasta Haltonin Sakari Häggille ja Jukka Rinteelle.

Kirjoittajana Marko Pärssinen

 

KeLVI:n syksyn ensimmäinen kuukausikokous pidettiin ravintola Huilissa Järvenpäässä 13.09.-2011. Kokouksen tapahtumat noudatteli perinteistä kaavaa. Käytiin läpi tärkeimmät asiat kesän tapahtumista sekä keskusteltiin ja sovittiin pikkujouluristeilystä, joka pidetään 4.-5. 11.2011 ja se suuntautuu eteläisen naapurimaan pääkaupunkiin Tallinnaan. Matkalla on suuri merkitys yhdistyksemme jäsenille ja heidän avec: leen, koska juuri tänä vuonna Tallinna on myöskin Euroopan kulttuuripääkaupunki. Asian tiimoilta käytiin kova ja kiihkeä ”Jaakobin” paini kotimaisen kulttuurikaupunki Turun sekä naapurimaan Tallinnan välillä. Useiden alustusten jälkeen sitten Tallinna voitti kisan hersyvän kulttuuritarjonnan sekä Sakun virvoitusjuomatehtaalle suuntautuvalla vierailulla, joka ajoittuu matkan lauantai päivälle.

 
Rainer ja Kari 30v. ja muutama (360) kuukausi päälle.

Tilaisuudessa oli myöskin juhlava hetki, kun pitkäaikaiset ”ikinuoret” jäsenemme Kari Anteroinen ja Rainer Buss kukitettiin ja yhdistyksen viirein palkittiin saavutetun merkkipäivän johdosta, jota olivat juhlineet kesällä.

   

Tomi Anttila

Illan isäntänä oli Hydrocell Oy:n Tomi Anttila joka kertoi meille laajasti ja asiantuntevasti Hydrocell:in harjalämmönsiirtimistä ja niiden tekniikasta sekä toiminnasta lämpötilan hallinnassa ja lämmön talteenotossa. Esitys ei jättänyt ketään ”kylmäksi”

Päätteeksi nautimme maittava Huilin illallisen, johon oli mukava lopettaa syyskokous.

Seuraava kokous pidetään Ravintola Provencalessa Keravalla 11.10.2011
Isäntänä Halton Oy HUOM! POIKKEAVA PAIKKA!!

Juttunikkarina Laitilan Pekka.

Huhtikuun matkakokous pidettiin Oy KWH-Pipe Ab:n tiloissa Tuusulassa 12.04.2011. Tutustuimme heidän kaivoyksikköön ja isäntinä oli Irma Hynynen, Anu Taivalmäki ja Teuvo Aalto.

Kokous oli poikkeuksellinen, koska tilaisuus aloitettiin ruokailulla ja sen jälkeen pidettiin kuukausikokous.

Kokouksessa käsiteltiin KeLVI:n lehden ilmestyminen ja loppuyhteenveto siitä oli positiivinen. Mainoksia saatiin lehteen suunniteltu määrä ja muutkin kulut pysyi kurissa.

Yhdistyksen hallitus välitti kiitokset lehtitoimikunnalle ja kaikille lehden tekoon osallistuneille. Seuraava kokous pidetään 10.05.-11 myöskin matkakokouksena, joka on Nikuvikenissä Porvoossa. Siellä sitten ratkaistaan Kelvi:n petanque mestarit kaikissa sarjoissa.

Perinteinen viinipullon arvonta suoritettiin osallistujien kesken, joita oli 21 henkeä + talon isännät. Voittaja oli tällä kertaa allekirjoittanut, joka heikkona hetkenä arpalippua täyttäessään ilmoitti että ”jos voitan niin Irma saa pullon” ja niin siinä kävi että Irma sai viinipullon.

Illan kruunasi iloinen ”jäsen tapahtuma” jossa KWH:n Teuvo Aalto liittyi KeLVI:n jäseneksi ja Anu Taivalmäki siirtyi VantaLVI:sta KeLVI:n jäseneksi. Uudet jäsenet toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi.


      
Teuvo ja jäsenhakemus.                  Irma, Teuvo & Anu

Kokouksen jälkeen oli KWH:n sauna lämpimänä ja kokousedustajien käytössä.

Kiitokset kuukausikokousen isännille Irmalle, Anulle ja Teuvolle.

Nikuvikenin turnausta ja kesää odotellessa !!

KeLVI:n hallituksen puolesta, Pekka Laitila.

 


Juttu prosessissa

 

”Talvi yllätti” tuttu lausahdus kuvasi hyvin tiistain säätä. Yöllä alkanut lumisade jatkui ja loi talviset puitteet kokoukseemme. Säästä ja lumesta huolimatta paikalle oli saapunut runsaslukuinen ja tiedonjanoinen jäsenistö.

KeLVI:n helmikuun kuukausikokoukseen 08.02.2011 Illan Isännäksi oli saapunut Loimaalaisesta ilmanvaihtokonevalmistajasta Vallox Oy:tä Juha Suonsivu ja Olavi Suominen.

    Juha S.

Juha Suonsivu esityksessään palautti mieliin Vallox:in syntyhistorian, kehityksen ja nykyhetken. 40-vuotta täyttävän Yrityksen ja tuotteiden osalta tarkasteltuna.

Huolimatta kotimaan rakentamisen notkahduksesta parina viime vuonna, Vallox:n ilmanvaihtokoneiden kysyntä on ollut tasaisessa kasvussa. Valloxin markkina-alueet jakauttuvat, kotimaan markkinat 51 % ja vienti 49 %. Vientimaita
yhteensä 16 joista merkittävin Saksa. Tuotteiden kasvavan kysynnän vuoksi Loimaalla
sijaitsevia tuotantotiloja 7500 m2, laajennetaan 4200 m2 lattianeliöllä.


    Olavi S.

Energiatehokkaista matalaenergiailmanvaihtokoneista ja Blue Sky kanavajärjestelmästä kertoi Myynti- ja kehitysjohtaja Olavi Suominen . ”Vallox-ilmanvaihto peruskorjaus ” Ilmanvaihtokoneet ja kanavajärjestelmä soveltuvat ja ovat suunniteltu ilmanvaihdon nykyaikaistamiseen omakotitaloissa, lämmitystavasta riippumatta sekä kerrostalon ilmanvaihtoseneeraukseen.

Lopuksi kävimme läpi seikkaperäisesti sisäilman ilmanvaihdon tärkeimmät tehtävät. Aihe kiinnosti ja jäi hyvin mieleen kokousväelle konkreettisin esimerkein esitettynä.

Raution Juha piirsi tämän tarinan.

 

Vuoden 2011 ensimmäinen kokous pidettiin Recair Oy:n tiloissa Tuusulassa.

Tällä kertaa ei järjestetty yhteiskuljetusta, vaan yhdistyksen jäsenet saapuivat paikalle omin neuvoin. Tervetulleeksi meidät toivotti yrityksen edustajat Juha Aaltonen sekä Olli Perunka.

    
  Olli Perunka                     Juha Aaltonen

Heti alkajaisiksi pidimme yhdistyksen kokouksen. Vesa Lassila aloitti kokouksen, ja ensimmäisenä oli vuorossa vuoden 2010 aktiivisimman KeLVIläisen palkitseminen. Aktiivisia oli useampikin tarjolla, mutta koska hallituksen jäseniä ei lasketa, vuoden aktiivisin oli Ari Vilen. Onneksi olkoon! Palkinnoksi Arille ojennettiin konjakkipullo iltojen iloksi.

 
Ilmeestä päätellen voisi luulla Arin tykkäävän konjakista. Taustalla kateellisia.

Tällä kertaa hallitus hyväksyi joukkoomme yhden uuden jäsenen. Yllättäen uusi jäsen oli  toinen illan isännistämme, Juha Aaltonen. Tervetuloa yhdistykseen!

Keskustelimme KeLVI -lehden tekemisestä. Puheenjohtaja kehoitti jäseniä aktivoitumaan mainosten myyntiin, muidenkin kuin lehtitoimikuntaan kuuluvien. Jokaiselle lähetetään myyntiaineisto sähköpostitse. Mediakortit palautetaan Markku Uimoselle, joka toimii myynnin yhteyshenkilönä. (markku.uimonen(A)swegon.fi)

Ennakkoilmoittautuminen kesäkuun KUT ”Muuan sulhasmies” esitykseen 09.06.2011 aloitettiin. Varauksia tuli heti aika reippaasti, noin 20 lippua vielä jäljellä. Kannattaa siis pitää hoppua, jos lippuja mielii vielä saada. Markku Uimonen kertoi esityksestä ja tarkempaa tietoa löytyy esitteestä KUT. Sulka hattuun tiedottajalle!

Uusi palkitsemiskäytäntö otettiin käyttöön. Joka kokouksessa arvotaan ruoka- tai juomapalkinto kävijöiden kesken. Tällä kertaa arpaonni oli suosiollinen Antti Kontkaselle ja mukaan lähti punaviinipullo.

 
Antti, eikös kannattanutkin tulla tapaamaan ystäviä pitkästä aikaa??



Vihdoin oli yrityksen edustajan, Olli Perunkan, vuoro.

Recair Oy on Tuusulassa toimiva ilmanvaihtokoneiden valmistaja sekä ilmalämpöpumppujen ja kylmäjärjestelmien maahantuontiliike. Recair Oy kuuluu Indutrade konserniin, johon kuuluu useita eri yrityksiä. Koko konsernin liikevaihto oli vuonna 2009 615 milj./€.

Recair Oy työllistää 37 henkilöä ja oli liikevaihdoltaan vuonna 2009 4,6 milj./€ ja vuonna 2010 yli 10 milj./€ koska Lining Oy:n jäähdytystoiminnan tultua mukaan.

Kävimme läpi yrityksen päätuotteet:
-          IV-koneet
-          jäähdytyslaitteet & lämpöpumput. Vaihtoehtoja löytyy
           omakotitalosta teollisuuteen.
-          vedenjäähdyttimet
-          vakioilmastointikoneet ym.

Tarkemmin kävimme läpi saneerausmallin IV-konetta sekä Daikin ERQ lämpöpumppua.

Yrityksellä on laaja asiantuntemus ilmastointi- ja jäähdytyskoneista. Palveluihin kuuluvat myös erilaiset koulutus- ja huoltopalvelut.
Lisää ratkaisuja ja tarkempia tietoja www.recair.fi.

Esityksen jälkeen siirryimme ravintola Vanhaan Unkkaan nauttimaan maistuvan illallisen.

Kiitos isännille Juha Aaltoselle ja Olli Perunkalle.

Kirjoittajana Marko Pärssinen

Takaisin ylös