Marraskuun kokous 12.11.2013
Pidimme tuttuun tapaan yhdistyksen sääntömääräisen kokouksen ravintola Huilissa. Sääntömääräisten kokousten suuren suosion vuoksi olimme tällä kertaa varanneet ravintolan suuren sallin. Edellisellä kerralla ei kaikille meinannut riittää istumapaikkoja. Epäilyt osuivat oikeaan, kun tällä kertaan paikalle saapui lähes kolmekymmentä kelviläistä. Liekö jopa uusi ennätys. Paikalle oli saapunut monia vanhoja tuttuja, joita ei ollut vähään aikaan näkynyt. Nähtävästi kirjekutsu houkuttelee kelviläisiä kokouksiin sähköpostia paremmin.
Kelviläiset marraskuun kokouksessa
Kokouksessa tiedusteltiin jäsenien kiinnostusta kelvin logolla varustettuihin pikee-paitoihin ja monien kädet nousivatkin pystyyn kiinnostuksen merkiksi. Lisäksi tiedotettiin tulevista tapahtumista ja Juha Rautio palkittiin pitkän linjan kelviläisenä sulvin kultaisella ansiomerkillä.
Kelvin puheenjohtaja Tapio Kanerva palkitsemassa Juha Rautiota kultaisella ansiomerkillä apunaan Kaarina Honka
Kokouksen jälkeen illan isäntä Mikko Lietzen esitteli meille Grohen kattavaa tuotevalikoimaa ja kertoi, että Grohe alkaa tuomaan itse tuotteitaan maahan. Tavoitteenaan haastaa suomen tämän hetkiset markkinajohtajat.
Isännän puheenvuoron jälkeen siirryttiin maittavan illallisen pariin ja kotiin lähdettiin vatsat täynnä.
KeLVI:n lokakuun kuukausikokous 8.10.2013 Ravintola Huilissa Järvenpäässä
Kelvin lokakuun kuukausikokous alkoi perinteisesti hallituksen kokouksella klo 17:00 ja klo 18:00 oli vuorossa itse kuukausikokous.
Kokouksessa käsiteltiin ajankohtaisia asioita, joita oli tuleva pikkujoulureissu Tallinnaan, yhdessä muiden pääkaupunkiseudun yhdistysten kanssa.
Keskusteltiin myöskin tulevasta Sulvin liittovaltuuston kokouksen edustuksesta sekä Kelvin nettisivujen uudistamisesta vastaamaan nykyajan tarvetta.
Hyväksyttiin Kelviin kaksi uutta jäsentä, Sebastian Buss ja Sami Ollila jotka ovat molemmat alan miehiä ja tervetulleita mukaan.
Kokouksen pienenä kohokohta pidettävässä, jo perinteisessä viinipullon arvonnassa onni suosi Timo Saloa, joka tunnetusti punaviinin ystävänä otti ilolla pullon vastaan.
Onnittelut siitä hänelle koko porukan puolesta, joita oli paikalla 19 henkeä ja illan isäntä. Onnettarena arvonnassa toimi Eerik ”Emppu” Nieminen.
Illan isäntänä toimi Systemair Oy:n Matti-Jussi Partanen, jonka vastuualueena on pientalojen asuntoilmanvaihtoratkaisut suomessa. Esitys oli hyvä ja siinä kerrottiin historiaa Systemairin Ruotsin toiminnoista ja yhtiön kehityksestä alkuajoista nykypäivään. Suomessa Systemair Oy:n pääkonttori on Vantaalla ja he toimivat koko suomessa.
Illan isäntä Systemairin Matti-Jussi Partanen
Saimme tukevan tietoiskun heidän toiminnastaan asunto- ja pientalojen ilmanvaihtotuotteista, sekä illallisen jonka nautimme illan päätteeksi.
Siitä suuret kiitokset Illan isännälle Jussi-Matti Partaselle Kelvin ja koko porukan puolesta.
Jutun kyhäsi Pekka Laitila
Kelvi maaliskuun kokous, 12.03.2013
Kokoonnuimme sääntömääräiseen kokoukseen ravintola Huiliin. Tila tuli viimeistä paikkaa myöten täyteen. Hienoa, että on aktiivista yhdistystoimintaa. Tarvitsee vain kohta tilata isommat tilat, jos jäseniä tulee tätä vauhtia lisää. Heti alkajaisiksi pidimme yhdistyksen kokouksen. Tapio Kanerva avasi kokouksen. Puheenjohtajaksi valittiin Tapio Kanerva ja sihteeriksi Timo Åberg. Tapio esitteli vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Vuoden 2012 hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus. Tällä kertaa hallitus hyväksyi joukkoomme 3-uutta jäsentä. Tervetuloa yhdistykseen!
Tulevia tapahtumia on paljon! Tapahtumia on oman yhdistyksen sekä muiden yhdistysten järjestämiä. Tapahtumakalenteria kannattaa seurata kotisivuiltamme. Ilmoittautuminen tapahtuu myös helpoiten kotisivun kautta. Doodle vai mikä se oli… ja sitten facebookista.
Tapahtumiin kannattaa ilmoittautua, sillä yhdistyksemme osallistuu maksuihin vaikka kukaan ei osallistuisi.
Kuukausittaisen arvonnan voitti Esko Ranki, joka sai jotain herkkua…
Laitettiin osallistujalista kiertämään kesäkuun KUT ”Nummisuutarit” esitykseen 07.06.2013. Varauksia on tullut aika reippaasti. Kannattaa siis pitää hoppua, jos lippuja mielii vielä saada. Tarkempaa tietoa löytyy sivuilta www.KeLVI.fi.
Lista Petankkiin, joka pelaillaan 16.5.2013 oli myös kiertämässä. Pitopaikkkana Keudan rantasauna osoitteessa Sibeliuksenväylä 55, Järvenpää. Kaunis keli on tilattu jo etukäteen!
Vihdoin oli illan Isännän, Jukka Kemppainen, Fischer Finland Oy vuoro. Jukka kertoi yrityksen olevan saksalainen perheyritys, joka on perustettu vuonna 1948. Nykypäivänä yrityksellä on tytäryrityksiä 42:ssa eri maassa ja toimintaa yli 100:ssa maassa. Työntekijöitä on 3900 henkilöä ja liikevaihtoa reilu 600 miljoonaa. Suomessa toiminta on kasvavaa ja edustajia on tällä hetkellä 7-henkilöä. LVI-tuotteita hoitaa Suomessa yksi tehokas edustaja. Yritys valmistaa pääosin tuotteet itse Saksassa, lukuun ottamatta ruuveja. Tietoisesti kasvatetaan ETA-hyväksyttyjen tuotteiden osuutta markkinoilla ja tuotteitahan löytyy lähes joka rautakaupan valikoimasta. Esiteltiin yrityksen referenssejä ympäri maailmaa. Käytiin läpi yrityksen perustuotteita kiinnitykseen mm. siporex proppuja, ruuveja jne. Valikoimasta löytyy myös perus LVI-kannakkeet sinkittynä ja Hst sekä järjestelmäratkaisuja. Lisää ratkaisuja ja tarkempia tietoja antaa Jukka Kemppainen. Lupasi tulla tarvittaessa myös kohdekäynneille. Jukan tavoittaa sähköpostilla jukka.kemppainen(at)fischerfinland.fi
Esityksen jälkeen nautimme maistuvan illallisen ja keskustelimme alan asioista.
Kiitos Jukka Kemppaiselle reippaasta esityksestä ja hyvästä seurasta.
Kirjoittajana Marko Pärssinen
Tammikuu, Swegon Oy, 8.1.2013
Tammikuun kokoukseen oli saapunut kaksikymmentäneljä innokasta kelviläistä. Johtuipa tämä sitten tammikuun kokouksen normaali runsaammasta arvontojen määrästä tai Swegon uusista toimitiloista Espoon Leppävaarassa, yhtä kaikki illan isäntä pääsi jälleen kerran tarinoimaan täydelle tuvalle.
Swegonin uudet toimitilat Leppävaarassa
Ennen kuin illan isäntä Tryggve Leander päästettiin irti oli kuitenkin aika muistaa heitä, jotka olivat edellisenä vuotena olleet täysillä mukana yhdistyksen toiminnassa.
Vuoden kelviksi valittiin Marko Pärssinen, joka veti kunniakkaasti yhdistyksen ensimmäistä joulukalenteritoimikuntaa.
Vuoden 2012 aktiivisin kelvi Marko Pärssinen
Vuoden aktiivisin kelvi oli puolestaan Ari Vilén, joka oli viime vuonna ollut lähes kaikissa yhdistyksen tapahtumissa.
Lisäksi arvottiin vielä yllätys palkinto kaikkien viime vuoden kokouksissa käyneiden kesken paikalla olleista palkinnon voitti Ari Salminen.
Ari Salminen sai lasikantisen laulukirjan
Tammikuun kokouksen palkinto meni taasen Pekka Laitilalle.
Kaikkien palkitsemisien jälkeen hyväksyttiin yhdistyksen riveihin vielä kaksi uutta jäsentä Markku Kuutamo sekä Ari Mortensen.
Sen jälkeen Trygve kertoi meille ilmanvaihtojärjestelmien evoluutiosta sekä minkälaisia järjestelmiä voimme odottaa tulevaisuudessa. Hän esitteli myös Tellus konepaketin, joka mahdollistaa rakennuksen lämmityksen ja jäähdytyksen hoitamisen yhtaikaa samalla laitteella. Oheisessa linkissä vielä lisää Illan isännän ajatuksia.
Illan isännät Uimosen Markku ja Leaderin Tryggve
Tämän jälkeen oli vuorossa maittava saksalaistyylinen illallinen. Kiireisimpien tekiessä lähtöä jäi osa porukasta vielä saunomaan.
Kiitos hienosta illasta!
TL