Maaliskuun kokous 10.3.2015 Ravintola Huilissa
Maaliskuun kokous Ravintola Huilissa
Tuttuun tapaan KeLVIn purukka kokoontui ravintola Huilissa yhdistyksen sääntömääräisen kevätkokouksen merkeissä. Kellon lyödessä kuusi oli porukkaa kokoontunut mukavasti paikalle, jolloin Tapsa ilmoitti kokouksen alkaneeksi. Kokouksessa nuíjittiin yhdistyksen viralliset asiat selviksi melko nopeaan tahtiin. Kokouksen kuluessa muistettiin myös 50 vuotta mittariin saanutta Markku Uimosta.

ONNEA UIMO!
Kokouksen jälkeen pidettiin pieni tekninen tauko, jonka jälkeen ääneen pääsi illan isäntä. Kahipan Kyösti Salonen antoi tiiviin infopaketin yrityksen toiminnasta. Samalla käytiin läpi yrityksen tuotteitta. Infopaketin jälkeen päästiin runsaan illallisen kimppuun.

Lokakuun kokous 13.10.2015, Ravintola Huilissa, Järvenpäässä
Illan isäntänä toimi
Yrityksen tuotteisiin ja lämmitysratkaisuihin tutustutti Tero Luostarinen.
Syyskuun kokous 8.9.2015, Finlandia Hotel Seurahuoneella, Riihimäellä
Tällä kertaan kokoonnuimme Riihimäellä Hotelli Seurahuoneella ja meitä oli paikalla 14 aktiivista KeLVIläistä.

Kuukausikokouksen jälkeen illan isäntä Vesa Joutsenvuori Teknocalorilta esitteli meille yritystä.
Teknocalor on 1958 perustettu talotekniikan ammattilaisista koostuva perheyritys, joka myy ja markkinoi kansainvälisiä, alansa johtavia tuotebrändejä. Heidän tavoitteena on jatkuvasti kehittää ja tuoda markkinoille laadukkaita LVI-tuotteita ja varmistaa monipuolinen tuotevalikoima ammattilaisille ja jälleenmyyjille. Toimipisteet sijaitsevat Vantaalla ja Tampereella, joissa yritys toimii 30 ammattilaisen voimin.
Heidän tuotepalettiinsa kuuluu:
- LV-tuotteet: paisunta-astiat, vesikalusteet ja venttiilit. Uusimmat tuoteryhmät ovat kaasunpoistajat ja automaattiset linjansäätöventtiilit.
- IV-tuotteet: ilmankäsittelylaitteet, puhallinkonvektorit, kiertoilmalämmittimet sekä laboratorioiden IMS-säätimet.
- Suodattimet: laaja valikoima perusilmansuodattimista mikrosuodattimiin.
- Mittauslaitteet: laaja valikoima mittauslaitteita eri mittaustehtäviin. Myös mittauslaitteiden huolto ja kalibrointi kalibrointilaboratoriossa.
Teknocalor on osa Teknotherm-yhtiötä, joka myy ja markkinoi teollisuuden lämmönsiirtimiä.
Samaan yhtiöön kuuluu myös Labtronic, joka on erikoistunut säteily- ja hiukkasmittauslaitteisiin.

Kokouksessa perinteisesti arvottavan kuukausipalkinnon voitti Ismo Katila

Tapio Kanerva onnittelemassa 60 vuotta täyttävää Timo Jokimäkeä
Esitysten jälkeen siirryimme ravintolan puolelle, jossa nautimme maistuvan illallisen.
Jutun kokouksesta kirjoitti Ari Salminen
Huhtikuun kokous 14.4.2015, Ravintola Neilikkassa, Hyvinkäällä
Kokoonnuimme huhtikuun koukoukseen tavanomaisuudesta poiketen Ravintola Neilikassa Hyvinkäällä. Paikka olikin hieno ja hieman historian havinaakin oli havaittavissa.
Paikan omistaja kertoi paikasta asiasta kiinnostuneille. Kokoonnuimme Hyvinkään seudulle aktivoidaksemme alueen uusia KeLVIläisiä, mutta paikalla oli saman verran kuin aikaisemminkin. Paikalla oli 25 jäsentä eli aika normaali määrä.

Puheenjohtaja avasi kokouksen ja käytiin läpi tulevat tapahtumat ja seuraavia kokouksia sekä kokousisäntiä. Syksyllä on tarkoitus kokoontua myös Riihimäen suunnalla. Tulevia tapahtumia on paljon ja varmaan löytyy jokaiselle jotakin sopivaa.
Kuukausikokous arvontapalkinto oli Argentiinalainen punaviini, jonka sai mukaan Asko Vierto.
Kokous olikin viimeinen ennen kesää ja seuraava yhteinen tapahtuma on Keudan rantasaunalla pelattava petankki. Peliin voi ilmoittautua vielä doodlen ja kotisivujen kautta. Juomasponsoreita vielä kaivataan!
Muistakaa käydä katsomassa KeLVI:n uudet kotisivut. On meinaan parhainta A-ryhmää.
Kokouksen jälkeen oli illan isännän Enervent Oy:n Timo Kakkosen vuoro esitellä uusia tuotteita ja yritystä. Samaan myyntiryhmään kuuluu myös IV Produkt ja Ferrari Ventilatori Industriali. Joku kysyi ovatko tuotteet ”punaisia”. Ferrari auto ei kuitenkaan liity tuotteisiin. Liikevaihtoa Enerventillä on 7.5 m/€ ja on aloittanut toiminnan vuonna 1995. IV-Produktilla liikevaihtoa on 61 m/€ ja toimintaa vuodesta 1961.
Yritykseltä löytyy markkinoiden laajin tuotevalikoima ja ovat markkinajohtajia Ruotsissa.
Kotimaassa tuotteiden koekäytöt ja käynnistykset hoitaa henkilöstö itse.
Käytiin eri konemalleja sekä käyttötarkoituksia läpi sekä sivuttiin tulevaa 2009/125/EY direktiiviä, joka tulee voimaan 1.1.2016. Timo kertoi direktiivin sisällöstä ja muistakin tulevista säädöksistä.
Yritysesittelyn jälkeen nautimme seisovasta pöydästä herkullisen illallisen.

Yhdistyksemme kiittää Timoa hienosta illasta.
Kuvat otti ja jutun kirjoitteli Marko
Sääntömääräinen vuosikokous tiistaina 10.3.2015 ravintola Huilissa
Tuttuun tapaan KeLVIn purukka kokoontui ravintola Huilissa yhdistyksen sääntömääräisen kevätkokouksen merkeissä. Kellon lyödessä kuusi oli porukkaa kokoontunut mukavasti paikalle, jolloin Tapsa ilmoitti kokouksen alkaneeksi. Kokouksessa nuíjittiin yhdistyksen viralliset asiat selviksi melko nopeaan tahtiin. Kokouksen kuluessa muistettiin myös 50 vuotta mittariin saanutta Markku Uimosta.

ONNEA UIMO!
Kokouksen jälkeen pidettiin pieni tekninen tauko, jonka jälkeen ääneen pääsi illan isäntä. Kahipan Kyösti Salonen antoi tiiviin infopaketin yrityksen toiminnasta. Samalla käytiin läpi yrityksen tuotteitta. Infopaketin jälkeen päästiin runsaan illallisen kimppuun.


Helmikuun kokous 10.2.2015 ravintola Huilissa
Illan isäntänä toimi HögforsGST Oy:stä Kari Nikkilä.
Kokouksessa arvotun virvokepalkinnon voitti Jarmo Piirainen.
Tammikuun kokous 13.1.2015 ravintola Huilissa
Illan isäntänä toimi Fläktwoodsin Jyrki Lönnström, joka kertoi meille seuraavista asioista:
- Kansainvälinen Fläkt Woods
- Puhallinmoottoreissa on eroa (AC-EC-PM)
- Uusi askel puhallitehokkuuden maailmassa, Mix Flox Fan!
Kokouksessa arvotun virvokepalkinnon voitti Timo Åberg.
SuLVIn uusi toiminnan johtaja Tiina Strand esittäytyi kokouksessa.
Lisäksi kokouksessa palkittiin vuoden 2015 Kelviläinen, Ari Salminen sekä viime vuoden aktiivisin kokousosallistuja, Ari Vilen.