Kelvi Sulvin vuosikokouksessa Laukaalla 19.11.2011
Kelvi otti tänäkin vuonna osaa Sulvin vuosikokoukseen. Tänä vuonna kokous järjestettiin Laukaalla, Jyväskylän pohjois-puolella. Paikalle on toki vankka perusteensakin, juhlimme Keski-Suomen LVI-yhdistyksen 50 vuotista taivalta. KeSuLVI on Kevin tapaan yllättävänkin vireä toiminnoiltaan. He järjestävät kokoontumsensa hieman toisin kuin me, he kokoontuvat erilaisiin vapaa-ajan toimintoihin tai tempauksiin eikä niinkään kokouksiin.
KeSuLVIssa on useitakin avec-juttuja vuoden varrella. Toisaalta talous ei tuntunut olevan aivan yhtä vahva kuin Kelvillä, eli sehän tarkoittaa, että melkein kaikki tapaamiset hoidetaan omakustanteisesti.
Juhlat oli järjestetty esimerkilisesti ja pöydissä riitti leppoisaa keskustelua ja hauskoja juttuja. Illallinenkin oli ensi luokkainen. Ohjelmatarjonnasta vastasi Seitsemän Seinähullua Veljestä omalla jäljittelemättömällä tavallaan.
Kelvistä paikalla oli tänä vuonna Vesa Lassila, Ari Vilén sekä Tapio Kanerva. Mukana vauhdissa oli myös yksi neuvoksistamme, Heikki Anttonen.
T. Kanerva
KELVIn pikkujouluristeily Tallinnaan 4.-5.11.2011
Kelviläisten (avec), iloinen joukko lähti matkaan perjantaina, matkanjohtajanaan Erik Nieminen. Matka Tallinnaan sujui nopeasti, olihan laivalla tekemistä, kuka ostoksia tehden kuka baarissa nauttien virvokkeita. Saavuttuamme Tallinnaan meitä odotti bussi ja matka hotellille taittui vaivattomasti.
Majoittuminen Hotelli Olympiaan kävi nopeasti, ei tarvinnut täytellä lappusia vaan kaikki oli hoidettu hienosti valmiiksi etukäteen. Kauaa emme ehtineet käyskennellä, kun yhteinen pikkujouluillallinen odotti. Vesi & Watti Oy:n tarjoaman alkujuoman jälkeen saatoimme aloittaa ruokailun. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Illallisen jälkeen nuorisoryhmä lähti juhlimaan Tallinnan yöhön, varttuneemmat vetäytyivät hotellihuoneisiinsa sulattelemaan olotilaansa.
Lauantaina sitten lähdimme, koko ryhmä kasassa, bussilla SAKUn oluttehtaalle. SAKU tehtaalla jouduimme odottamaan kierroksemme alkua, mutta kuitenkin pitkän odottelun jälkeen tutustumiskierros saattoi alkaa. Opas, englanninkielen opettaja, iloinen, hauska rouva, piti kuria kavereille, jotka olivat lähdössä kierrokselle kaljalasit käsissä. Olutlasit saivat jäädä odottamaan kierroksen päättymistä. Opettajamaisin ottein oppaamme luotsasi porukkaa kierrellessämme oluttehtaassa. Saimme tyhjentävän selvityksen oluttehtaan historiasta ja oluen valmistuksesta. Putket, joissa olut virtaa, kiinnosti putkimiehiä ja venttiilit ne olivat suomalaista tekoa.
Oppaamme oli saanut kymmenen meitä edeltävää ryhmää laulamaan oodin mäskikattiloille. Opas toivoi, että emme tuottaisi pettymystä. Emme tietenkään, Uimonen rohkaistui ja lauloi serenadin ”Sä kuulut päivään jokaiseen”. Mäskikattilat saivat toisenkin serenadin ja mäskin hyvä käyminen saattoi alkaa tai jatkua. Kierroksen päätteeksi saimme maistella erilaisia oluita sekä pientä suolaista naposteltavaa. Bussimatka tehtaalta satamaan sujui oluenhuuruisissa merkeissä. Laivamatka takaisin Helsinkiin ei kauan kestänyt ja erotessamme toivottelimme toisillemme hyvää joulun alusaikaa.
K. Anteroinen vaimoineen kirjoitti tämän kuvaelman, kiitos.
Teatteri 09.06.2011. KUT:n "Muuan Sulhasmies" Krapi hovin kesäteatterissa.
KeLVI järjesti tänäkin vuonna jäsenistölleen sielunhoitoa kesäteatterin muodossa. Aiemmasta poiketen, emme olleetkaan UIT;n vieraana, vaan tällä kertaan tuettiin paikallista teatteritoimintaa, eli Keski-Uudenmaan Teatteria (KUT) ja tämän vuoden Krapi hovin kesäteatterin lavalla näyteltiin Agapetuksen "Muuan sulhasmies" komediallista näytelmää. Laitan tähän vielä linkin näytöksen esitteestä, niin poissaolleetkin näkevät hieman mistä jäi paitsi ja paikalla olleet voivat kerrata esitystä. Muuan Sulhasmies (pdf)
Kaikki 50 lippua meni, sää suosi ja tunnelma oli oikein kesäinen ja hauska.
Perinteinen Petanque turnaus 10.05.2011 Porvoon Nikuvikenissä.
Keväästä, kesästä ja pentanquesta nauttivia KeLVIläisiä
KeLVI:n maankuulu petanque kisa oli jälleen, kuten muutamia vuosia aikaisemminkin, merenrannalla Porvoon Nikuvikenissä. Kelit suosi ja kaikilla oli niin mukavaa. Vähän väriä toi Salmisen Ari tuohon voittaja ryhmään, jossa kovin usein on esiintynyt nimet A. Vilén ja T. Salo, ja jotka jälleen tänäkin vuonna kiilasivat itsensä palkintopalleille. Onnea kuitenkin kaikille osallistuneille. Virallinen tuloslista originaalina löytyy tästä linkistä: tulokset.
Kokki Janne Jokivuori. Ari V. 2. / Ari S. 1. / Timo S. 3.